House of Smith | Golden West Pinot Noir

Charles Smithin ensimmäinen Pinot Noir-viini on vihdoin täällä!

Tämä uusi viini on nimetty viinitarhansa mukaan Golden Westiksi. Tarha sijaitsee Frenchman Hillsistä länteen, uudessa Royal Slopen AVAssa. AVA, eli American Viticultural Area, kertoo viinin alkuperän.

Golden West sijaitsee melkein 500 metrin korkeudessa ja lähellä virtaava Columbia River tekee tarhan mikroilmastosta leudon. Itse asiassa tarha sijaitsee samalla leveysasteella Burgundin kuuluisien Pinot Noir-tarhojen kanssa. Lisäksi maaperä on samankaltainen kuin Burgundissa. Se koostuu ikivanhasta kalkkikivestä ja kivettyneistä merenelävistä, joihin on sekoittunut hiekkaa sekä vulkaanista kiveä.

Alusta asti viinitarhaa on viljelty luonnonmukaisesti ja sinne on istutettu neljää eri Pinot Noir-kloonia. Näin on aikaansaatu moniulotteinen ja tasapainoinen viini.

Ennen käymistä 70 prosentista rypäleistä poistetaan rangat ja loput rypäleistä käyvät kokonaisina terttuina. Viini kypsyy 12 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä joista 15 prosenttia on uusia.

Tuoksu ja maku

Huolimatta siitä, että rypäleet kasvavat samalla leveysasteella kuin Burgundi, ja että maaperä on samankaltainen, tällä pinot noirilla on täysin oma persoonallisuutensa. Viinin aromeista löytyy metsää ja syyslehtiä, kypsää punaista marjaa sekä hieno mausteisuus, jotka ovat tyypillisiä hyvälle pinot noirille. Viinissä on lisäksi luumua, aavistus neilikkaa sekä runsaasti tummaa kirsikkaa ja vadelmaa. Tanniinit ovat selkeät, mutta pehmeät ja tyylikäs vanilja-aromi viipyy jälkimaussa.

 

 


Lisätietoja
Tuottaja

House of Smith

Viinintekijä

Charles Smith

Maa

USA

Alue

Washington State

Rypäleet

100 % Pinot Noir

Alkoholi

13,5 %

Happo

5 g/l

Sokeri

2 g/l

Vuosikerta

2018

Kypsytys

12 kk sakkansa päällä tammitynnyreissä joista 15 % on uusia ranskalaisia

Pakkaus

Pullo 750 ml

Suljenta

Luonnonkorkki

Laatikko

12 pulloa

Tuoteryhmä

Punaviini

Hinta

23,89 €

House of Smith

“It´s just wine – drink it!”

Kun tapaa Charles Smithin ihan ensimmäiseksi ei ehkä tule mieleen viinintekijä. Hänen suuret hiuksensa, tummat aurinkolasit ja vähintäänkin erikoinen asenteensa vievät ajatukset ennemminkin rockmusiikkiin kuin hienostuneisiin viineihin. Arvaus osuu aika oikeaan koska Charles toimi  “aiemmassa elämässään” monen rockyhtyeen managerina ja kiertuejohtajana.

Charles on itseoppinut viinintekijä, jota inspiroi kiinnostus luoda viinejä joissa maistuvat sen paikan ominaispiirteet jossa rypäle on kasvanut. Tuloksena on hyvin tasapainoisia viinejä täynnä maukkaita makuja ja joissa maistuvat viinitarhan ominaispiirteet sekä maaperän että ilmaston osalta. Viinit, yhtä vähän kuin Charles itsekään, eivät jää keneltäkään huomaamatta. Ja mielikuvitukselliset nimet eivät ihan helposti unohdu. Myöskin hyvin erikoiset eitketit ovat huomiotaherättäviä, ja ne on suunnitellut Rikke Korff joka aiemmin toimi Levi Strauss & Co`n suunnittelijana.

Charles Smithin viinien rypäleet tulevat Washingtonin parhaisiin kuuluvilta alueilta,  ja hän suosii viljelijöitä jotka käyttävät kestävän kehityksen tuotantomenetelmiä. Charlesilla on aina jokin uusi projekti työn alla, ja vuonna 2016 avautuivat 6,5 metriä korkeat portit hänen uuteen viinivalmistamoonsa, Seattlen Jet Cityyn. Viinivalmistamo sijaitsee vanhassa, kuluneessa teollisuusrakennuksessa josta Charles on tehnyt Amerikan länsirannikon kuumimman viinialan kohtaamispaikan.

Charles Smith on todellinen luonnonlahjakkuus. Hänen intohimonsa on tuottaa viiniä kansalle. Pienten erikoiserien lisäksi hän onnistuu myös tuottamaan suurempia volyymeja laatuviinejä joista kaikilla on mahdollisuus nauttia.

Palkittu viinintekijä Charles Smith on vaihtanut  1990-luvun lopulla perustetun yhtiönsä nimeksi House of Smith. Yhtiöön kuuluvat K Vintners, SIXTO, ViNO CasaSmith, Substance, B. Leighton, POPUP ja Golden West. House of Smith on Washingtonin suurin viinintekijän omistama viinitalo ja osavaltion neljänneksi suurin viinintuottaja. Viinintekijä ja perustaja Charles Smith on ainoana henkilönä valittu sekä Wine Enthusiastin (2014) että Food&Winen (2009) Vuoden Viinintekijäksi. Hänen viininsä palkitaan vuosi toisensa jälkeen laajasti johtavien viinijulkaisujen, kuten Wine Advocate, Wine Spectator ja Wine Enthusiast, toimesta. Tähän mennessä Charlesin viinit ovat saavuttaneet 110 arviota 95 pisteestä ylöspäin ja 416 arviota 90 pisteestä ylöspäin.


Privacy Preference Center